|
|
|
Keskiviikko 04.12.2008 00:34 |
|
|
 |
|
|
|
Peruskoulussa huonosti menestyvillä nuorilla on yli kaksinkertainen riski aloittaa tupakointi muihin verrattuna. Ammatillisen peruskoulutuksen opiskelijoista lähes joka toinen tupakoi päivittäin, kun lukiolaisista tupakoi vain noin 10 prosenttia. Tupakointi on nuoruudessa usein tyypillinen terveydellisen riskikäyttäytymisen ensiaskel, ja se voi olla oire psyykkisestä huonovointisuudesta ja syrjäytymisvaarasta. |
|
 |
|
|
|
Viime keväänä Sitran koolle kutsuma Muutoksen Suomi -työryhmä on saanut työnsä valmiiksi. Ryhmän tehtävänä oli arvioida Suomen muutosvalmiuksia suhteessa edessä oleviin haasteisiin, kuten tuotannon siirtymiseen muualle, ikääntyvään väestöön ja meneillään olevaan talouden heilahteluun. Työryhmän mielestä Suomi seisoo vedenjakajalla, jossa on valittava muutoksen suunta. |
|
 |
|
|
|
Keräyspaperin kysyntä heikkeni loka-marraskuussa rajusti maailmanlaajuisesti. Paperia on nyt runsaasti tarjolla, mutta kysyntä on heikkoa ja ostajat ovat varovaisia. Keräyspaperin hinta romahti marraskuun alussa ja näyttää edelleen laskevan. |
|
 |
|
|
|
Sotilaskotityö täytti 90 vuotta. Ensimmäiset sotilaskodit perustettiin vuonna 1918, ja työ on jatkunut keskeytyksettä siitä asti. Sotilaskodit, joihin kuuluu muun muassa 44 kiinteää sotilaskotia ja 26 leirisotilaskotia, ovat osa puolustusvoimien poikkeusolojen huoltovarmuutta. |
|
 |
|
|
|
Sisäasiainministeriö suosittaa yleistä liputusta Jean Sibeliuksen syntymäpäivän johdosta maanantaina 8. joulukuuta 2008. Sisäasiainministeriö on määrännyt valtion virastot ja laitokset liputtamaan kyseisenä päivänä. |
|
 |
|
|
|
Lasten ja nuorten terveyden edistämiseen tähtäävä kolmivuotinen Järkipalaa-hanke on päättymässä. Sitran rahoittamassa ja koordinoimassa hankkeessa syntyi paljon uusia terveellisiä tuotteita ja tietoa siitä, mitkä asiat ovat lasten ja nuorten terveydessä kunnossa ja millä keinoilla terveyttä voidaan parantaa. Yhteinen päätelmä oli, että järki palaa koulun ja kotienkin arkeen, jos aikuisten vastuu ja huolenpito toteutuvat. |
|
 |
|
|
|
Tuoreen tutkimuksen mukaan runsas 40 prosenttia työelämän ulkopuolella olevista haluaisi palata työelämään. Abbott Oy: kyselyyn vastasi 229 henkilöä. Kysely kohdennettiin erityisesti nivelreumaa, selkärankareumaa, ihopsoriasista, nivelpsoriasista sekä tulehduksellisia suolistosairauksia kuten Crohnin tautia ja haavaista paksusuolentulehdusta sairastaville ihmisille. |
|
 |
|
|
|
Kirkon Ulkomaanavun Toisenlaisten lahjojen myynti on lisääntynyt tänä vuonna neljänneksen vuoden 2007 vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Toisenlaiset lahjat ovat nyt myynnissä neljättä vuotta. Toisenlaiset lahjat tuottavat iloa siellä, missä avun tarve on suurin. |
|
 |
|
|
|
Maailman taloutta mylläävä rahoituskriisi näkyy toistaiseksi vakuutusyhtiöiden syyskuun lopun tuloksissa lähinnä sijoitustuottojen kutistumisena ja sijoitusten arvojen alenemisena. Vakuutusyhtiöiden yhteenlaskettu vakuutusmaksutulo kasvaa tänä vuonna 6 prosenttia, noin 16 miljardiin euroon. Finanssialan Keskusliiton mukaan kriisin pitkittyminen tulee kuitenkin viiveellä vaikuttamaan myös varsinaisen vakuutustoiminnan tuloksiin. |
|
 |
|
|
|
Rajat ylittävien velkojen perintä EU:ssa on helpottumassa. Loppuvuodesta aletaan soveltaa EU:n asetusten mukaisia menettelyjä eurooppalaisesta maksamismääräyksestä ja vähäisistä vaatimuksista. Molemmissa uusissa oikeudenkäyntimenettelyissä asioiden käsittely on Suomessa keskitetty Helsingin käräjäoikeuteen. |
|
| |