Ulkomaisten matkailijoiden yöpymisiä kirjattiin Suomen majoitusliikkeissä 383 000 vuorokautta syyskuussa 2008. Tämä oli 4 prosenttia enemmän kuin syyskuussa 2007. Kotimaisten matkailijoiden yöpymiset säilyivät viime vuoden tasolla.
Yöpymisten kokonaismäärä oli 1,5 miljoonaa vuorokautta. Määrä oli prosentin enemmän kuin vuotta aiemmin. Luvut ovat Tilastokeskuksen majoitustilaston ennakkotietoja ja ne on kerätty majoitusliikkeiltä, joissa on vähintään 10 huonetta, mökkiä tai sähköpistokkeella varustettua matkailuvaunupaikkaa sekä retkeilymajoilta.
Ulkomaisten matkailijoiden yöpymiset Suomen majoitusliikkeissä vähenivät hieman kesällä 2008. Syyskuussa yöpymiset kääntyivät jälleen kasvuun ja niitä tilastoitiin 4 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.
Venäläiset olivat suurin ulkomaisten matkailijoiden ryhmä syyskuussa. Heidän yöpymisensä lisääntyivät 13 prosenttia viime vuodesta ja niitä kirjattiin majoitusliikkeissä 48 000 vuorokautta. Seuraavana olivat ruotsalaiset lähes 46 000 yöpymisvuorokaudellaan. Määrä oli 2 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Saksalaiset olivat kolmantena 43 000 yöpymisellä, mikä oli 12 prosenttia enemmän kuin syyskuussa 2007. Italialaisten yöpymiset lisääntyivät kuitenkin eniten; 15 prosenttia, ja yöpymisiä kertyi runsaat 10 000 vuorokautta. Sitä vastoin ranskalaisten ja espanjalaisten yöpymiset jäivät 10-12 prosenttia edellisvuotta pienemmiksi. Muiden tärkeimpien Suomeen suuntautuvien matkailijamaiden yöpymisten muutokset olivat alhaisempia.