Uusi pätkä Turun moottoritietä avattiin liikenteelle
Turun ja Helsingin välisen moottoritien osuus Muurlan ja Lahnajärven välillä avattiin päivälle liikenteelle. Aamuliukkauden takia tietä suolattiin.
Vanhalla ykköstiellä on Muurla-Lahnajärvi-välillä liikkunut noin 12 200 autoa vuorokaudessa.
Uusi tieosuus piti avata jo viime lauantaina. Avaus viivästyi, koska osuudelle sijoittuvien kahden tunnelin turvajärjestelmien testauksissa havaittiin ongelmia.
Kauan odotettua moottoritietä Turusta Lahnajärvelle on nyt valmiina yhteensä 87 kilometriä. Viimeisen 29 kilometrin pätkän avaamista Lahnajärven ja Lohjan välillä joudutaan vielä odottamaan muutamia viikkoja, sanoo projektijohtaja Esko Mulari.
– Tunnelien turvallisuusjärjestelmiä testataan vielä. Kyseessä on samanlainen testaus kuin nyt avatulla osuudella.
Hän ei osaa tarkkaan arvioida, miten kauan testauksiin tarvitaan aikaa.
– Viikko ei riitä, mutta ei siihen viittäkään mene.
Viimeisen osuuden käyttöönottoa odotellessa Lahnajärven kohdalle on järjestetty väliaikainen liittymä, josta Helsingistä päin tuleva liikenne ohjautuu vanhalle ykköstielle.