Popin outo lintu Michael Jackson on lehtitietojen mukaan kääntynyt muslimiksi ja saanut uudeksi nimekseen Mikaeel. Hänen kerrotaan kieltäytyneen ensimmäisestä ehdotuksesta eli Mustafa –nimestä.
Jehovan todistajaksi kasvatetun poptähden kääntyminen tapahtui tämän ystävän kotona Los Angelesissa, mukana oli myös entisaikojen kuuluisuus Cat Stevens. Hän kantaa nykyisin nimeä Yousef Islam.
Lähteiden mukaan kääntyminen on masennuksen pyörteissä taistelevan Mikaeelin etsintää sisäisen rauhan saavuttamiseksi. Ilmeisesti Jackson on tosissaan, sillä hänen kerrotaan jopa rukoilevan Meccaan päin, kuten kunnon islamin harjoittajat konsanaan, monta kertaa päivässä.