Mustat Etyjin autosaattueet näkyvät jo katukuvassa
Mustien autojen saattueita ja poliiseja on näkynyt jo runsaasti Helsingin kaduilla tänään Etyj-kokouksen aattona, kun eri maiden delegaatioita saapui Suomeen ja siirtyi lentokentältä hotelleihinsa.
Liikkuvan poliisin päivystäjä Veli-Pekka Venho kertoo, että saattueiden siirtyminen aiheutti Helsingin keskustaan jonkin verran ruuhkia. Ruuhkiin oli osasyynä myös sateinen sää..
Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö Etyj kokoustaa Helsingissä huomenna ja ylihuomenna. Kokouksen odotetaan sotkevan liikennettä pahasti, ja poliisi kehottaakin välttämään autoilua keskustassa kokouspäivinä.
Varsinainen kokouspaikka on Messukeskus Helsingin Pasilassa. Etyj-kokouksen osallistujamäärä nousee sitä seuraavien toimittajien myötä noin 1 500:aan.
Muutama ryhmä on ilmoittanut pitävänsä mielenilmauksen kokouksen yhteydessä. Mielenosoituksista ovat etukäteen ilmoittaneet muun muassa Karjalan palautusta ajava Aluepalautus ry ja Iranin hallintoa vastustavan oppositiojärjestön pohjoismainen osasto.