|
Kolme lasta ja kolme aikuista on kuollut rajussa kerrostalopalossa Lontoon eteläpuolella, kertoo kaupungin palolaitos. Pahimmillaan liekkien keskellä oli loukussa liki 30 ihmistä, kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC. Palo riehui 12-kerroksisessa asuintalossa Camberwellissä. Pahimmillaan liekkien keskellä oli saarroksissa kolmisenkymmentä ihmistä. 15 eriasteisia vammoja saanutta kuljetettiin sairaalaan. Britannian poliisi tutkii palon syttymissyytä. Poliisin mukaan syyn selvittäminen voi viedä jopa viikkoja. Poliisin tutkimuksissa on jo selvinnyt, että palo sai alkunsa asuinhuoneistossa neljännessä kerroksessa. Liekit levisivät nopeasti aina 12-kerroksisen talon toiseksi ylimpään kerrokseen saakka. – En ole kertaakaan 30-vuotisen urani aikana nähnyt vastaavaa. Hellesää ja se, että ihmiset pitivät ikkunoitaan auki, tekivät palosta sellaisen kuin se oli, sanoi palomies Paul Glenny. Paloa sammuttamassa Camberwellissä Etelä-Lontoossa oli yli sata palomiestä. Heiltä kesti tunteja saada liekit hallintaan. Joidenkin asukkaiden mielestä vanha talo sokkeloisine asuntoineen olisi pitänyt purkaa jo vuosia sitten. Talossa asuu vähävaraisia perheitä.
|